Senaste nyheter
Arbetsliverfarenheter

  • Finnish (Suomi)
  • Svenska (Sverige)
  • English (United Kingdom)

Työpaikoille luotava vastarinnan kulttuuria
2010-09-28 15:05
There are no translations available.


Vasemmistonuorten Ilmianna pomosi -kampanja vaatii loppua työnantajien liisäntyvälle sanelulle. Työntekijöiden heikentyneeseen neuvotteluasemaan on saatava muutos. Ensimmäinen askel on ongelmien esiinnostaminen. Yhtenä keinona on työelämätiedon jakaminen suoraan työpaikoille.

“Aiomme tukea työntekijöitä, kun he vaativat oikeuksiaan työnantajiltaan ja nostavat kokemiaan epäkohtia julkisuuteen,” sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso.

Kampanja kehottaa kaikkia työpakoillaan ongelmia kohdanneita ottamaan yhteyttä verkkosivujen välityksellä tai sähköpostitse. Tietoja kerätään 29.9. - 29.10. välisenä aikana.

Työntekijöiden heikentynyt neuvotteluvoima johtuu osittain työpaikkakohtaisen järjestäytymisen heikentymisestä ja toisaalta laman jälkimainingeissa lisääntyneestä osa-aika- ja vuokratyön teettämisestä. Sanelua ja tylyä kohtelua on saanut osakseen esimerkiksi Riikka (nimi muutettu), joka aiemmin työskenteli Keskon omistamassa urheiluliikkeessä Budget Sportissa Espoossa. Kyseisellä työpaikalla ei ole luottamusmiestä.

“Meitä tarkkailtiin valvontakameroilla ja sain kesähelteillä kirjallisen varoituksen, koska taukoni oli venynyt muutaman minuutin päivän aikana. Myymälämme ilmastointilaite oli kuitenkin tuolloin rikki ja työskentelimme kuumuudessa koko päivän. Työsuojelupiirin ohjeiden mukaan meille olisi yli 28 asteen lämpön tilan johdosta kuulunut 10 minuutin tauko kerran tunnissa. Tästä ei työnantaja välittänyt ja irtisanouduin myöhemmin painostavan ilmapiirin johdosta,” Riikka kertoo.

Espoon Budget Sportista on Riikan mukaan lähiaikoina irtisanoutunut useita työntekijöitä. Ilmianna pomosi -kampanja pyrkii selvittämään, liittyvätkö myös nämä irtisanoutumiset epäkohtiin työpaikalla.

”Haluamme rohkaista ihmisiä ottamaan selvää oikeuksistaan työelämässä ja pitämään niistä kiinni. Esimerkiksi kesätyöstä jääneitä palkkasaatavia voi periä palkkakuittien avulla myös takautuvasti,” Koivulaakso kertoo.

Lisätiedot:

Dan Koivulaakso
puheenjohtaja
Vasemmistonuoret
Den här e-postadressen är skyddad från spamrobotar, du måste ha Javascript aktiverat för att visa den
puh. 044 506 6613

 

Kerro meille työpaikkasi arjesta, Powered by Joomla!; Joomla templates by SG web hosting