|
Hiillostusta kustannusyhtiössä |
|
2010-10-28 13:23 |
|
There are no translations available.
Kustannusyhtiön työntekijä kertoo työpaikallaan kokemastaan hiillostuksesta:
Asiakaspalvelun johtaja on ottanut minut silmätikukseen työpaikalla. Olenkin joutunut eriarvoiseen asemaan muihin työntekijöihin nähden muun muassa lääkärissäkäyntien, ylitöiden ja luontaisetujen suhteen. Luulen, että hänen tavoitteenaan on ilmeisesti päästä minusta eroon, kuten hän on toisten kohdalla onnistunut aiemmin.
Koska en aio itse irtisanoutua on hän päättänyt etsimällä etsiä syyn irtisanomiseeni. Olen saanut kaksi kirjallista varoitusta joista ensimmäisen sain poistettua mutta jälkimmäistä en. Toinen varoitus tuli asiasta joka on vakiintunut käytäntö asiakasneuvojien keskuudessa, mutta muut eivät kuitenkaan ole samasta asiasta varoitusta saaneet. Viimeksi minulta tivattiin lääkärintodistusta ajalta jolloin olin töissä.
Lomalistat eivät ole koskaan nähtävillä ajallaan. Lomien pitäminen omalta kannalta sopivaan aikaan on liki mahdotonta koska esimiehet päättävät yksin niistä. Talon asiakaspalvelussa on paljon asioita pielessä. Huhujen mukaan työntekijöitä pidetään tuntipalkalla määräaikaisissa työsuhteissa ja kierrätetään samat henkilöt aina välillä työvoimatoimiston listojen kautta. Lista on epäkohtien ja mahdollisten laittomuuksien osalta loputon.
|